epäpuhtaan ihon hoidot

Epäpuhtaan tai tulehtuneen ihon taustalla olla erilaisia syitä.
Esimerkiksi akne ja ruusufinni hoidetaan hyvin eri tavoilla.
Siksi myös hoito on yksilöllistä.

Kasvohoitojen tekeminen on lähellä sydäntäni joten varaan jokaiseen kasvohoitoon reilusti aikaa. Kiireetön hoitohetki on varattu vain sinulle. Jokaisella käynnillä analysoin ihosi tarkasti ja suunnittelen hoito-ohjelman silloisen tarpeen ja toiveittesi mukaan.

Haluan korostaa että oikea kotihoito on ensiarvoisen tärkeää. Jos kotihoidossa on päivittäin ihon kannalta aivan vääriä hoitotottumuksia tai tuotteita, hoitolassa saatu edistys taantuu nopeasti.
Siksi annan sinulle mielelläni suosituksia ja ohjeita myös kotona tehtävään hoitoon.

Varaa oma aikasi kasvohoitoon niin katson mikä kokonaisuus voisi olla sinulle hyödyksi.  
Voit käydä katsomassa joitain hoitotuloksia täältä.

Kauneusterveisin,

Sirpa
ARTESAN- sinulle räätälöity
Aromatic Oil
ALK. 79€

Koska meillä on laaja valikoima erilaisia hoitoja ja niistä voi olla aluksi vaikeaa valita itselle sopivin. Valittavanasi on todellisia tehohoitoja mutta myös ihanaa rentoutusta.


Kun tulet, analysoin ihosi tarkasti ja katson sinulle sopivimman hoitokokonaisuuden. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle ja siksi tästä on hyvä lähteä liikkeelle varsinkin jos et aiemmin ole käynyt kasvohoidoissamme. Lisäksi, ihomme tarpeet muuttuvat herkästi erilaisten sisäisten ja ulkoisten asioiden vaikutuksesta joten halutessasi voimme tehdä joka kerta erilaisen kasvohoidon.

Hoidon hinta määräytyy valitsemamme hoidon mukaan.
Katson mielelläni myös kotihoitotuotteesi- ja tapasi kuntoon.
Voit kirjoittaa toivomasi maksimihinnan hoidolle varauksen yhteydessä lisätietoihin
klassinen ihonpuhdistus
Bath Salts and Soap
82€
+ 25€ syväpuhdistava Hydrogen (2 vaihetta)
+ 25€ syväkosteutus/rauhoitus Nannic


Iholle joka tuntuu tukkoiselta, ja epätasaiselta. Mustapäitä, näppylöitä, miliumeja? Joskus tämä, mekaaninen puhdistaminen on ainoa tehokas keino poistaa isoja tukkeumia ihosta.

 Ennen mekaanista puhdistamista ihoa pehmennetään. Jo pelkästään tämän ansiosta  ihosi hengittää jälleen helpommin ja käytettävät hoitotuotteet aktivoivat ihon luonnollista puhdistumista (Detox-vaikutus). 
 
Hoidossa poistetaan epäpuhtauksia turvallisesti siihen tarkoitetulla työvälineellä ja toimenpide nipistelee hiukan.  Ihosi saattaa hieman punoittaa tämän hoidon jälkeen joten älä suunnittele tärkeää menoa samalle  seuraavalle päivälle. Ihoon ei jää arpia kun hoito tehdään oikein vaikka punoitusta tuleekin hetkellisesti.

SARJAHOITO:
Jos ihossa on paljon tukkeumia, voi kaikkien poistaminen kerralla olla mahdotonta. Siksi suosittelen tulemaan hoitoon sarjaluontoisesti 2-3 kertaa. Hoitojen välissä ei tarvitse olla kuin muutama päivä. Kun suurin osa epäpuhtauksista on poistettu ja kotohoitotuotteet & tavat kunnossa, voi iho jo huomattavasti paremmin, näyttää kauniimmalta ja tasaisemmalta. 

LISÄPALVELUT:
Hydrogen laitteella voimme tehostaa ihohuokosten syväpuhdistusta, Nannic laitteella rauhoittaa ihoa puhdistamisen jälkeen tai vaikkapa päättää hoito jollakin rentouttavista lisäpalveluistamme.

 
happohoito
Bath Products
82€
+ 25€ syväkosteutus/rauhoitus Nannic
+ 25€ syväpuhdistava Hydrogen (2 vaihetta)


Happohoidolla vaikutetaan suotuisasti harmaantuneeseen ihoon sekä tulehduksiin esim. akneen, pigmenttivaurioihin, sameaan ihoon, karheuteen, pintakuivuudesta johtuviin juonteisiin ja ruusufinniin.

Happo ja sen vahvuus valitaan aina yksilöllisesti. Valitsemillani tuotteilla vältämme solujen turhaa rasittamista ja tuemme terveen ihon luonnollisia toimintoja hellävaraisesti. Tämä hoito kirkastaa ihosi välittömästi.

SARJAHOITO:
Hoidon voi tehdä 1x viikossa, noin 3-6 viikon ajan, tai vain kertaluontoisesti kirkastamaan ihoa
Sarja kevyitä happokuorintoja tuottaa paksumman, terveemmän ja tasaisemman ihon. 

KOTIHOITO:
Hoidon jälkeen vältä aurinkoa, kuorintoja, luonnonkosmetiikkaa 48h. Jos kuollutta ihosolukkoa on paljon, saattaa iho hilseillä parin päivän ajan. Ihon kosteuttaminen hoidon jälkeen oikeilla tuotteilla on todella tärkeää koska hoidon jälkeen iho on vastaanottavainen.

LISÄPALVELUT:
Lisäpalveluna voimme tehdä iholle syväkosteutuksen Nannic laitteella tai tehostaa ihon kirkastumista tai puhdistusta Hydrogen- laitehoidolla  
HYDROGEN- syväpuhdistava laitehoito
85€

Caretech Hydrogen hoito poistaa myrkyt ja vapaat radikaalit solun sisä- ja ulkopuolelta.
Solun toiminta häiriintyy vapaiden radikaalien vaikutuksesta (auringonvalo, ilmansaasteet, tupakointi, kemikaalit, torjunta-aineet yms.) Ne aiheuttavat tulehduksia, säteilyvaurioita, ikääntymistä sekä ihosairauksia.
Hoidossa käytetään puhdasta vettä, mikä takaa hoidon soveltuvuuden lähes kaikille. Hoidot ovat miellyttävän tuntuisia, tuloksen näkee ja tuntee välittömästi.
Hoidosta toipuminen on välitön, voit meikata, saunoa ja urheilla.
 
Hydrogen hoito on kivuton ja tuo iholle uutta puhtauden tunnetta, kirkkautta ja hyvinvointia. Vedyn hajotessa elimistössä se muuttuu vedeksi, eikä sillä ole sivuvaikutuksia.
 
Hydra medic acne facial
120€

Repechage Hydra Medic Acne Facial- Aknehoito

Kasvohoito ongelmalliselle ja rasvoittuvalle iholle, jossa esiintyy komedoja, aknea tai epätasaisuutta. Aknehoito, joka antaa todella uskomattoman nopeita tuloksia! Hoito syväpuhdistaa, vähentää talineritystä, rauhoittaa ja palauttaa ihon kosteustasapainon. Hoidossa ei käytetä laitteita, ainoastaan höyryä jos teekke hoidon aikana mekaanisen puhdistuksen. Kesto 90min. Hoidon voi ottaa myös sarjana 2-3 kertaa kahden viikon välein.

Hoidon lisäksi suosittelemme jatkamaan hoitoa kotona pakkauksella joka sisältää tuotteet kotihoitoon noin kuudeksi viikoksi. (Pakkaus 78€)

Extrat

Täydennä kasvohoitoelämystäsi lisäpalveluilla. Useampi lisäpalvelu ei
välttämättä mahdu ajanvaraukseen mutta siinä tapauksessa voit
kirjoittaa toivomasi lisäpalvelut varaamasi kasvohoidon lisätietokenttään.

RIPSET & KULMAT, VAHAUS

Kulmien muotoilu tai ripsien värjäys 12€
Kulmien muotoilu ja värjäys 18€
Ripsien ja kulmien värjäys sekä muotoilu 30€
Ihokarvojen poisto vahalla kasvojen alueelta 15€


JALAT & KÄDET

Jalkojen kuorinta & hieronta jaloille 18€
Rentouttava pikavirkistys ja pehmennys 

Syväkosteuttava kylpy & naamio jaloille 25€
Ihoa ravitseva öljykylpy ja kosteuttava naamio sitruksien ja marjojen vitamiineilla

Virkistävä & uudistava käsikuorinta+ naamiopakkaus 25€
Vaikuttavina aineina virkistävä piparminttuöljy ja sitruunaruoho

Virkistävä & uudistava kuorinta + naamiopakkaus jaloille 25€
Vaikuttavina aineina virkistävä piparminttuöljy ja sitruunaruoho

KASVOT

+ hapotuskäsittely 25€
+ kasvohieronta 15€
+ mekaaninen ihonpuhdistus 25€
+ syväkosteutus/rauhoitus Nannic  (ei kiinteyttävä) 25€
+ syväpuhdistava Hydrogen (2 vaihetta) 25€